Euroopan paras valokuvaaja 2021 on suomalainen Antti Karppinen

Suomalaisvalokuvaajat ovat maailman huippuluokkaa, Euroopan kovatasoisimmasta kisasta kokonaisvoitto ja mitalisade Suomeen

Sunnuntai-iltana 11.4.2021 ratkesivat Euroopan merkittävimmän valokuvakilpailun tulokset ja suomalaisvalokuvaajat saivat kisasta varsinaisen mitalisateen; kisan kokonaisvoittajaksi ja European Professional Photographer of the Year 2021 -tittelin haltijaksi nousi kuopiolainen valokuvaaja ja digital artist Antti Karppinen.

Suomalaisvalokuvaajat ovat noin 2010-luvun puolivälistä alkaen astuneet ryminällä kansainvälisen valokuvaeliittiin, palkintoja on sadellut vuosittain useita eri kilpailuista. Aluksi keihään kärki oli kapea ja keskittyi kahteen kestomenestyjään, huikeista kuvankäsittelytaidoistaan tunnettuihin Antti Karppiseen ja Onni Wiljami Kinnuseen, mutta pikkuhiljaa rintama on levinnyt ja suomalaisvalokuvaajat ovat ottaneet paikkansa maailman huipulla usealla eri valokuvauksen osa-alueella, minkä tämäkin kisa jälleen todistaa.

Kilpailun kokonaisvoiton lisäksi suomalaiset nappasivat kisasta yhteensä 3 kultaista, 3 hopeista ja 4 pronssista palkintosijaa sekä näiden lisäksi 7 ”pistesijaa” eli top 10 -sijoitusta. Tämä on ennätyksellinen määrä menestystä yhdelle maalle koko kilpailun historiassa. Kilpailu oli ennätyksellinen monessakin suhteessa, sillä kisaan tuli ennätysmäärä kuvia ennätysmäärältä valokuvaajia ympäri Eurooppaa, melkein 3000 kuvaa yli 300 eri valokuvaajalta.

Antti Karppisen siivitti kokonaisvoittoon Illustrative & fine art -kategorian voitto, muut suomalaismitalit tulivat seuraavasti: kultamitalit Pia Maria Rautio Lahden Villähteeltä (People & Portrait) ja Kristi Vilmunen Vantaalta (Domesticated animals), hopeamitalit Onni Wiljami Kinnunen Limingasta (Advertising & Commercial), Risto Raunio Naantalista (Wildlife) ja Pia Maria Rautio (Illustrative & Fine art), pronssimitalit Heidi Järvi Vaasasta (Domesticed Animals), Annamari Kemppainen Oulusta (Digitally created images), Hannu Rainamo Säynätsalosta (Sports) sekä Suvi Roiko Tampereelta (People & Portrait).

Yllämainituista Karppinen ja Raunio saalistivat vielä pistesijat mieheen eri kategorioista (Karppiselle Advertising & Commercial, Rauniolle Reportage & Photojournalism), muut top 10 -sijat menivät Antti Hallakorvelle Orivedeltä (Nature), Marc Sabatille Kuopiosta (2 eri kategoriassa, Advertising ja Illustrative), Johanna Sjövallille Porista sekä Johanna Vauriolle Klaukkalasta (molemmat Domesticated animals).

Antti Karppinen oli jo viime vuonna hyvin lähellä kilpailun kokonaisvoittoa ja tänä vuonna hän sen sitten nappasi. Karppinen on kilpailun kolmas suomalaisvoittaja neljän vuoden sisään – aiemmat voittajat ovat Onni Wiljami Kinnunen 2018 ja Juhamatti Vahdersalo 2019 – mikä jälleen kertoo suomalaisten vahvasta osaamisesta. Karppinen on yksi Kuopiossa toimivan Alias Creative – studion omistajista ja tunnettu suomalainen mainoskuvaaja ja digital artist sekä alan aktiivinen kouluttaja.

Kilpailun päätuomari, belgialainen Johan Brouwers, luonnehti Karppisen töitä näin: “Antti Karppinen voitti jo viime vuonna useita palkintosijoituksia ja oli lähellä kokoaisvoittoa. Tänä vuonna kamppailu kisan kokonaisvoitosta kultaisten kameroiden voittajien kesken oli todella tiukkaa, mutta nämä ajatuksia herättävät kuvat täynnä symbolismia todistavat, että kilpailu sai Karppisesta arvoisensa voittajan.”

Kilpailun järjestää eurooppalaisia ammattivalokuvaajia yli 20 maassa edustava Federation of European Professional Photographers – järjestö (https://www.europeanphotographers.eu ), kilpailua on järjestetty vuodesta 2010 alkaen. FEP:n suomalainen jäsenjärjestö on Suomen Ammattivalokuvaajat ry. Kilpailu on avoin kaikille eurooppalaisille valokuvaajille.

Palkittujen kuvien galleria https://www.europeanphotographers.eu/competition-gallery/fep-awards-2021-results/

Vesa Tyni on valittu Vuoden freelanceriksi

Hallitseva Vuoden SAVilainen on nyt myös Vuoden freelancer, lämpimät onnittelut Vesa Tyni!

Vuoden freelanceriksi 2020 on valittu Turussa asuva valokuvaaja Vesa Tyni.

Tyni (s.1985) on monipuolinen kuvajournalisti, jonka työt ovat saaneet myös kansainvälistä mainetta. Freelancerina Tyni on työskennellyt vuodesta 2017 alkaen. Tällä hetkellä hän työskentelee pääasiassa lehtikuvaajana ja tekee jonkin verran tyyliinsä sopivaa mainoskuvausta. Tyni tunnetaan myös kantaaottavista valokuvausprojekteistaan. Parhaillaan hän tekee Mielimaissa -hanketta, jossa lisätään tietoisuutta mielenterveysongelmista ja murretaan niihin liittyviä tabuja muotokuvien ja ihmisten omien kokemusten avulla.

Vesa Tyni on ensimmäinen yksin vuoden freelancerina palkittu valokuvaaja. Aikaisemmin vuoden freelanceriksi valitut kuvaajat ovat toimineet osana palkittua työryhmää.

”Tyni tekee vahvoja kuvia tinkimättömällä ammattitaidolla. Hänen henkilökuvansa eivät vain kuvita tekstiä vaan ne kertovat tarinoita”, sanoo Suomen freelance-journalistien puheenjohtaja Maria Markus.

Yhä useampi valokuvaaja työllistää itse itsensä. Freelance-valokuvaajat ovat osaavia ammattilaisia, joiden arvostusta Suomen freelance-journalistit haluavat nostaa

”Parhaimmillaan freelance-työ antaa mahdollisuuksia omannäköisiin ratkaisuihin ja jättää tilaa myös taiteelliseen työhön”, Markus muistuttaa.

Vesa Tyni yllättyi ja ilahtui kuullessaan palkinnosta.

”Kun siirryin vakityöstä freelanceriksi, jännitin, miten yrittäjänä tulee toimeen. Nyt voin sanoa, että freelance-työ sopii minulle hienosti. Voin päättää itse aikatauluistani, ja kotitoimisto on minulle eräänlainen turvapaikka, jossa voi ladata akkuja sosiaalisten kuvauspäivien jälkeen. Voin myös varata aikaa itselleni tärkeille kuvaprojekteille, joita on vaikeaa sovittaa yhteen täysipäiväisen palkkatyön kanssa”, Tyni sanoo.

Hän haluaa kannustaa nuoria kuvaajia tekemään sitkeästi töitä oman uransa eteen.

”Ensimmäinen yritykseni jäädä freekuvaajaksi meni aikanaan penkin alle, ja pohdin jopa alan vaihtamista. Olisi tärkeää, että aloittelevat tekijät eivät jäisi yksin. Uraa voi joutua käynnistelemään jopa muutaman vuoden ajan ennen kuin se alkaa ottaa tuulta alleen”, Tyni sanoo.

Suomen freelance-journalistit ry on vuodesta 1997 alkaen palkinnut vuoden free-journalistin. Vuoden freelancerin valinnan tarkoituksena on tehdä vapaan journalistin työtä entistä tunnetummaksi ja kohottaa freelancereiden arvostusta.

Palkintogaala sunnuntaina

Sunnuntaina 11.4.2021 jaetaan taas palkinnot Euroopan kovatasoisimmassa valokuvakilpailussa. Finaaleissa on mukana 17 suomalaissijoitusta yhdeksässä kilpailun 12:sta kategoriasta, joten menestystä on lupa odottaa.

Palkintogaala on nähtävillä sunnuntai-iltana klo 20.00 alkaen järjestävän tahon eli Federation of European Professional Photographers – järjestön Facebook-sivulla https://www.facebook.com/FEP-Federation-of-European-Professional-Photographers

Tule mukaan jännittämään!

Nämä joukkueet kisaavat World Photographic Cup 2021 -kilpailun voitosta

World Photographic Cup 2021 -kilpailuun osallistuvat joukkueet kuvineen on julkistettu. Kisassa on mukana yhteensä 38 maajoukkuetta 5 eri maanosasta ja tietenkin kisassa on mukana myös Team Finland. Näet kuvat joukkueittain tästä

WPC:n finalistit julkistetaan 18.1.2021

Paikat Suomen maajoukkueeseen jaetaan Finnish Photo Awards -kilpailun kautta; FPA:n seuraava kierros aukeaa toukokuussa.

Finnish Photo Awards 2020 voittaja on Onni Wiljami Kinnunen

Asiakastyöllä valokuvakilpailun voittoon
– Liminkalainen Onni Wiljami Kinnunen on Finnish Photo Awards 2020 voittaja

Finnish Photo Awards on uusi, nyt toista kertaa järjestettävä valokuvakilpailu, jonka perustamisen tarkoituksena on ollut löytää ja palkita maan parhaat valokuvat ja valokuvaajat.

Kuten niin monet muutkin tapahtumat tänä vuonna, myös Finnish Photo Awards -kilpailu on kärsinyt koronapandemiasta; kilpailu oli tarkoitus käydä jo keväällä, mutta silloin se jouduttiin siirtämään syksyyn ja lopulta syksynkin osalta kilpailu jouduttiin siirtämään verkkoon. Osallistujien pitkä odotus kuitenkin päättyi vihdoin ja voittajat julkistettiin 10.10.2020 pidetyssä online-palkintogaalassa.

Viimevuotiseen tapaan kilpailun taso oli huikean korkea, mikä todistaa sekä sen, että suomalaisvalokuvaajat ovat löytäneet Finnish Photo Awards – kilpailun että myös suomalaisen ammattivalokuvauksen tason olevan maassamme todella huima.

Kisan kokonaisvoittoon nousi commercial-sarjan voittaja, urheilutermein ’moninkertainen arvokisamitalisti’ liminkalainen Onni Wiljami Kinnunen visuaalisesti näyttävällä kuvallaan Find your peace with reading. Kuten suurin osa Kinnusen lukuisista palkituista kuvista vuosien varrelta, tämäkin kuva on alunperin tehty asiakastyönä, tällä kertaa Aikausmedian mainoskampanjaan.

Kilpailun tuomaristo toteaa kuvasta: “Onni is not only a photographer anymore, but a storyteller too, as shown with this creative, humorous and technically excellent winning image. As a viewer your attention is drawn to the whole image that is visually striking and an inspiration for the viewer to be involved themselves as they take in each aspect of this composite piece of visual art.”

Commercial-sarjan lisäksi kilpailussa kisattiin paremmuudesta Baby, Children, Classical Portrait, Creative Portrait, Illustrative & digital art, Nature, Reportage ja Wedding -sarjoissa, niiden voittajat ovat vastaavassa järjestyksessä Suvi Roiko Tampereelta (kaksoisvoittaja Baby & Children -sarjat) Kristi Vilmunen Vantaalta, Pia Maria Rautio Villähteeltä, Juhamatti Vahdersalo Orivedeltä, Kari Sormunen Vantaalta, Krista Kuusela Rovaniemeltä ja Petteri Löppönen Oulusta.

Kilpailun päätuomarina jatkoi viimevuotiseen tapaan brittiläinen valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja Jim Lowen johdolla ja kuvia arvioi vuosittain vaihtuva kansainvälinen asiantuntijaraati. Suomalaisvalokuvaajien korkealaatuinen osaaminen niin tekniseltä tasoltaan kuin idearikkaudeltaan ihastutti tänäkin vuonna tuomaristoa. Vaikka arvioitavia kuvia on paljon, työ on heille mieluista.

Finnish Photo Awards -kilpailun palkintosijoille sijoittuminen toimii myös pääsylippuna Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup -kisaan. WPC on kansainvälinen valokuvakilpailu, joissa maajoukkueet mittelevät toisiaan vastaan. Suomen maajoukkue on osallistunut kisaan sen perustamisesta, vuodesta 2014 alkaen, ja saavuttanut upeita sijoituksia joka vuosi, useimpina vuosina jopa mitaleja. World Photographic Cup – kilpailussa kilpailllaan seuraavissa kategorioissa: commercial, illustrative, nature, portrait, reportage ja wedding.

Finnish Photo Awards -kilpailuun osallistui tällä kertaa kaiken kaikkiaan 191 valokuvaajaa yhteensä 735 kuvalla; finaalissa arvioitiin kunkin yhdeksän kilpailusarjan 10 parhaan valokuvaajan kuvat. Yleisö sai myös äänestää ennakkoon suosikkiaan finalistikuvista, yleisön suosikiksi nousi jo Classical Portrait -sarjan voittanut Kristi Vilmusen ilmeikäs muotokuva possusta. Finnish Photo Awards kilpailua järjestää Suomen Ammattivalokuvaajat ry.

Kaikki palkitut kuvat löytyvät http://www.finnishphotoawards.fi/palkitut-kuvat-2020/

Finnish Photo Awards 2020 tulokset
Kokonaisvoittaja Onni Wiljami Kinnunen
Kokonaiskilpailun 2. sija Juhamatti Vahdersalo
Kokonaiskilpailun 3. sija Pia Maria Rautio

Commercial
1. Onni Wiljami Kinnunen
2. Tiia Ennala
3. Markku Pajunen
Baby
1. Suvi Roiko
2. Jurgita Mozuraite
3. Virpi Haikka
Children
1. Suvi Roiko
2. Sami Reivinen
3. Markus Aspegren
Classical Portrait
1. Kristi Vilmunen
2. Annamaria Palsi-Ikonen
3. Suvi Roiko
Creative Portrait
1. Pia Maria Rautio
2. Antti Karppinen
3. Markus Aspegren
Ilustrative /digital art / fine art
1. Juhamatti Vahdersalo
2. Onni Wiljami Kinnunen
3. Suvi Sievilä
Nature
1. Kari Sormunen
2. Ville Vappula
3. Risto Raunio
Reportage & Photojournalism
1. Krista Kuusela
2. Ville Vappula
3. Pasi Salminen
Wedding
1. Petteri Löppönen
2. Petri Mast
3. Via Ramsten